|
Raahen Eränkävijät ry
Pl 66
92101 RAAHE
Informaatiota uusille
jäsenille
1. Sääntöjemme mukaan yhdistyksemme harjoittaa järkiperäistä
metsästystä, riistanhoitoa, kenneltyötä ja ampumaurheilua. Jäseneksi
hyväksytään Raahen kantakaupungin alueella asuva henkilö. Sääntöjen
mukaan yhdistyksen kokous erottaa jäsenen, jos hän muuttaa pois
Raahen kantakaupungin alueelta.
2. Hallussamme on vuokramaita Raahen alueella n. 4300 hehtaaria. Ne
eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Suurimmat alueet ovat
Kopsassa Ressalan metsäautotien molemmin puolin sekä Kiiluntien
varrella. Tarkat rajat on syytä selvittää, ennen kuin riennät
jahtihommiin. Puheenjohtaja Timo Tuikkalalla on tarkat kartat
alueistamme.
Pyhännän Itämäestä on vuokrattu valtiolta n. 3500 hehtaaria
jahtimaita syksystä
1995 alkaen. Puheenjohtajalta tai sihteeriltä voit tiedustella
yksityiskohtia kartta- ja majoitusasioista Itämäessä.
3. Jäsenmaksukäytäntö on sellainen, että jokaiselle jäsenelle tulee
kiinteä vuosimaksu v. 2009 30 euroa ja velvoite hankkia 10
toimintapistettä. Uuden jäsenen liittymismaksu on 75 euroa.
Uuden jäsenen on hankittava kolmen ensimmäisen vuoden aikana
toiminta-
pisteet talkootyönä tai muuna harrastustoimintana erillisen
ohjeiston
mukaan. Tämä on edellytyksenä, jotta saat seuraavan vuoden
jäsenkortin. "Vanha" jäsen voi suorittaa toimintapisteensä myöskin
rahana. Yhden pisteen hinta vuonna 2009 on 4,5 euroa. Eli vanha
jäsen maksaa vuodessa 75 euron jäsenmaksun, jos hän ei osallistu
talkoisiin tms. toimintaan.
Uudet jäsenet halutaan tällaisella pienellä pakotteella tutustuttaa
vanhoihin jäseniin ja päinvastoin. Huomaa, että Raahen
Eränkävijöihin
kuuluminen on muutakin kuin metsästystä. Osallistu rohkeasti
monenlaiseen toimintaamme, mistä ilmoitetaan Järjestöt toimii
-palstoilla paikkakunnan lehdissä. Se voi olla erilaista
talkootyötä, ampumaharrastusta tai muuta.
4. Jäsenenä sinulla on käyttöoikeus seuramme toimitiloihin, joita on
Kopsassa ja kaupungissa. Kopsan Pirttiselässä omistamme marja- ja
riistamaitten keskellä Eräpirtti-nimisen hirsitalon saunoineen
kaikkineen. Raahen Niemeläntielle seura rakensi v. 2001 näyttävän
kokous- ja toimintatilan. Nämä ovat sinun ja perheesi käytössä.
Avaimen voi lunastaa Mikko Kankaanpäältä.
5. Muista metsästysmaillamme liikkuessasi, että me emme ole
maanomistajia. Olemme vuokranneet ainoastaan metsästysoikeuden
tietyksi ajaksi. Suurin yksittäinen maa-alue on vuokrattu Joel
Pekkasen perikunnan jäseniltä. Raahen kaupunki ja muutamat
yksityiset ovat muita vuokraisäntiämme. Sopimusten uusiminen teettää
joka kerta kovasti työtä!
Jos aiomme pitää jahtimaat jatkossakin hallussamme, tulee jokaisen
metsästäjän suhtautua asiallisesti luontoon, riistaan ja muihin
metsässä liikkuviin.
6. Jos tietoosi tulee vuokraukseen soveltuvia maita, ilmoita siitä
välittömästi hallituksen tai maanvuokrajaoston jäsenille. Tulokseen
johtavat vinkin palkitaan jäsenmaksuhelpotuksella. Naapuriseuroja
emme kuitenkaan maanvuokra-asiassa halua missään nimessä
vihastuttaa.
Toivomme Sinulle miellyttäviä erähetkiä yhdistyksessämme!
RAAHEN ERÄNKÄVIJÄT
|